20. maaliskuuta 2010

Anis-housut ja pari lakkia

Edellisen postauksen takki sai täydennystä uusimman Ottobren Anis-housuista ja parista piposta. Housut ovat ihanan huvittavat ja oikein lökäreitten lökärit!  Joustofrotee on Lasten Metsolasta. Sopivaa housukumpparia en löytänyt mistään; ensin kokeilin napinläpikumpparia joka oli liian joustamatonta. Sitten päätin kokeilla kahta kumpparia vierekkäin ja laitoin Prisman Elastik-kuminauhat, mutta kun niitä oli kaksi rinnakkain, vyötärö oli yhtä joustamaton kun reikäkumpparikin. Lopulta pujotin Myllymuksujen elastiinikumpparit kujaan ja sain kuin sainkin vyötärön sopivaksi.
Lakeista applikoitu on velouria ja vuorena on paksua bambujoustista. Koko on 46, mutta se pieneni vuoren ansiosta jonkin verran eikä edes jousta, joten ompelin vielä toisen joustofroteesta jonka vuoritin vihreällä trikoolla. Tämä on sitten vähän isompi vaikka samalla kaavakoolla tehty, mutta joustavampi.

Minun ei pitänyt ommella noita pipoja ennen kuin saan peitetikkikoneeseeni leveämmän nauhanohjaimen. Olen odottanut tilaustani Hesan maahantuojalta jo liki kaksi kuukautta. Olen aika kiukkuinen tilanteesta. Pitää taas soitella perään. Tosi ärsyttävää.

Vähän jännään ensi viikonloppua kun vaatteiden saaja tulee Poriin. Onko vyötärö ehkä liian tiukka ja sopiiko edes toinen pipo päähän? Nämä ovat pieniä murheita verrattuna siihen, että saan nähdä Kallen, on jo ollutkin suunnaton ikävä!

4 kommenttia:

SariH kirjoitti...

Enpä ollut varma onko mullakaan sun sähkisosoitetta :-D
Mutta niistä kankaista: ei meillä mitään oikein tarvetta taida olla,mutta ainahan noita kankaita tulee haalittua.Lähinnä br-pul ja coolmax on käytössä ja yövaipoissa sit mitä vaan.Bambuista vaan joustis käy,koska oon saanut melkein kaikki muut uudella pesukoneella kutistettua :-/ Sullako olisi kaupan kankaita?

Sari/ÄsHoo

SariH kirjoitti...

Ainiin,se sp osoite on muuten sarihoo@gmail.com :)

Annika kirjoitti...

Aivan ihanan setin olet ommellut :) Varsinkin tuo huppari näyttää tosi söpöltä.

Pintse kirjoitti...

Tosi kivan näkönen setti!! Blogissani on tunnustus sinulle! :)

Oma kuva
Satakunta, Finland