19. lokakuuta 2009

Tunnustus

Voi miten mukavaa; sain elämäni ensimmäisen tunnustuksen Pinzeltä!

(Ylläripylläri olen pari viikkoa ollut infuenssan kourissa, enkä ole yksinkertaisesti jaksanut päivittää tätä tärkeää tunnustusta kuin vasta nyt).

TUNNUSTUKSEEN KUULUVA HAASTE KUULUU NÄIN:

1. Laita tunnustus blogiisi.
2. Kirjaa sinne myös nämä säännöt.
3. Linkitä blogiin, josta sait tunnustuksen.
4. Listaa viisi aistia ja kerro mitä ne merkitsevät sinulle.
5. Haasta viisi muuta blogia jättämällä niihin kommentti.

1. Tunto on herkkä kosketus sekä henkinen ja sisäinen hyvänolontunne. Tunto on aisteista laajin käsite ja merkkaan sen siksi ykköseksi.
2. Makuaisti on joskus minulle henkistä taistelua makeansyönnin ja järkevän syönnin välillä. Miksi makea maistuukin niin hyvälle? Hyvä ruoka on joka tapauksessa kulinaristinen nautinto.
3. Haju Tykkään hyvistä ja luonnollisista hajuista; vauvantuoksuun huumannun, mutta mukavia ovat myös kesäiset kukkatuoksut. Voimakkaille sprey-tuoksuille olen kovin allerginen enkä näinollen käytä ollenkaan hiuslakkoja tai muita voimakkaita hajusteita.
4. Kuulo on tärkeä minulle, koska tykkään ja nautin musiikin kuuntelusta! Melusta en niinkään välitä.
5. Näkö on tärkeä, koska näen huonosti. Silmälasit minulla on ollut kuusivuotiaasta alkaen, ja onneksi niiden avulla voi korjata huonoa näköä.

Lähetän tunnustuksen eteenpäin Memulille, Tiinalle, Norpalle, Ilonalle ja AnneK:lle.

Ei kommentteja:

Oma kuva
Satakunta, Finland