4. syyskuuta 2009

Ompeluvälineet ja -tila

OMPELUKONE
Tästä Pfaffin ompelukoneesta uusi harrastukseni alkoi. Sen hankin vaippaompeluksia varten porilaisesta ompelukoneliikkeestä 289 eurolla joulukuussa 2006. Tätä masiinaa ennen olin ommellut vain yksinkertaisia verhonkäänteitä tai muuta simppeliä. Kone on yksinkertainen ja mekaaninen, mutta on palvellut minua riittävän hyvin. Ylä- ja alalangan kireydet ovat myös erikseen säädettävissä. Tämä ompelee nikottelematta kankaat kuin kankaat. Sitäpaitsi tykkään sen ulkonäöstä.



SAUMURI
Tämä Brother-saumuri saapui minulle vuonna 2007 Hobby Hallin tarjouksesta 349,-. Samalla tilasin maahantuojalta varaterät, jotka kannattaisi jo pikkuhiljaa vaihtaa ja terotuttaa vanhat. Kukahan muuten saumurinteriä terottaa? Otan mielelläni vinkkejä vastaan.

Pitää sanoa, että tykkään kyllä tästäkin! Saumurinjälki on siisti, ja kovasta käytöstä huolimatta kone toimii kuin unelma. Toki öljyän koneitani huolella ja säännöllisin väliajoin, kun toivon niiden kestävän omassa käytössäni vielä pitkään!



PEITETIKKIKONE
Voi mahdotonta mitä meninkään tekemään! Tilasin itselleni Janomen peitetikkikoneen. Tosin se saapuu vasta muutaman viikon kuluttua eli syyskuussa 2009, mutta odotan sitä jo kuin kuuta nousevaa.



Samalla tilasin Tape Binderin eli nauhankääntäjän, joka syöttää tietynlevyistä resorikaitaletta siististi hihansuihin ja kaula-aukkoihin. Olin jo pitkään tutkaillut tämän masiinan hankintaa ulkomailta, mutta vaikka Englannin, Saksan ja Viron nettikaupoissa oli halpaa sain tämän kotimaasta yhtä edullisesti hintaan 399,-.
Tosin kantinkääntäjä, joka on lisäosa, maksaa 80,-

On siinä taas opettelemista, mutta pikkuhiljaa harjoittelemalla opin sitä luultavasti käyttämään. Minulla on runsaasti erilaisia trikoita, joten materiaaleista ei ainakaan pitäisi tulla pulaa! Tosiaan pitäisi pistää masiinat äkisti hurrailemaan, kun lastenvaatteille on ihan todellista tarvetta.

Esittelen vielä ompeluhuoneeni, joka on ollut poikani huone. Remontoida pitäisi, mutta eipä yläkertaan kovaa tynkyä enää nykyään ole, joten en ole vielä ryhtynyt toimeen. Sinisessä huoneessa on ompelupisteeni, sen vieressä olevassa vihreässä huoneessa on kaavat, lehdet, silityslauta ja noloa tunnustaa - lisää kankaita.


Tällä "pyörätuolilla" kiikun ees taas ja vuorottelen koneita...

Tämä työpiste on varattu peitetikkikoneelle! No, pöytä on vähän ruma eli ällön värinen, mutta sain sen ilmaiseksi työmaaltani. Onhan se kuitenkin iskun kokopuinen taso eikä mikään muovirimpula.



Sitten kurkistus vaatekaappeihin. Kankaita on, ja ahdistus iskee ellen pian rupea noita tuhoamaan. Keskimmäinen kaappi on myös täynnä kankaita - ne vaan on sullottu laatikoihin. Nolottaa tunnustaa, että olen joutunut ottamaan myös naapurihuoneen vaatekaappeja kangaskäyttöön. Puolustuksekseni voin sanoa, että osa on kierrätysmateriaalia ja erilaisia froteelakanoita, jotka vievät mahdottoman paljon tilaa (seliseli itselleni).

8 kommenttia:

Mirka kirjoitti...

Heippa!

Siulla on kyllä todellakin kivat ompelutilat! Ehkä miullakin sitten joskus ;-) Ootellaan malttamattomina koneitamme ja päästään sitten pähkimään niitä ominaisuuksia ja miten mikäkin toimii :-D Kiva blogi siulla, oonhan mie täällä kyllä käyny aikasemmin, ennenkuin "tutustuttiin" näihen peitetikkien ohella :)

Mamuli kirjoitti...

Kiitos, Mirka!
Kiva jos saan pähkiä jonkun kanssa...
olen itse näissä ompeluksissani varsin tumpelo vielä.
Olen ihaillen seurannut kättesi töitä ja kadehtinut monipuolista osaamistasi, joskin postiviivisella tavalla!

Jenkku kirjoitti...

Hyvältä näyttää tilat. =) Minä vielä haaveilen tuosta peitetikkikoneesta, mutta luulenpa, että se meillekin vielä joskus muuttaa. =Itse olen saumurin terät terotuttanut ompelukoneliikkeessä samalla kun olen koneen muutenkin huollattanut. =)

Mamuli kirjoitti...

Jenkku, vieläkin olen hieman epävarma siitä, onko peitetikkikoneen hankinta ollut minun kohdaltani järkevä hankinta. Toivon hartaasti, että voisin myöhemmin kumota epävarmuuteni ja "leveillen" todeta, että kone on ollut hintansa väärtti!

Ja tiedustenpa paikallisten ompelukoneliikkeiden kauppiailta saumurinterien terotusasiaa!

SariH kirjoitti...

Kivan näköinen ompelutila :) Melkein oon kade.Mäkin saan luultavasti saan ompeluhuoneen muuton jälkeen,kun harrastin vähän kiristystä ja lahjontaa (eli tahdään huonejaot uusiksi ja laitetaan 2 per huone,niin yksi jää ompelu/vieras/isin evakkohuoneeksi (isi siis on tosi herkkäuninen ja tarvii paikan,missä ei yöllä häiriköidä,että pääsee aamulla töihin).Muuton jälkeen saan toivottavasti myös kiikutettua saumurini huoltoon,se ei suostu tekemään kunnollista jälkeä :( Ompelukoneliike/huolto on siinä melkein meidän naapurissa ;) Hyvä saada kone kuntoon,kun sitten on Eurokangaskin kävelymatkan päässä :-p Lankakauppakin on samalla kadulla ;)

Sari/ÄsHoo

Mamuli kirjoitti...

Sari, tsemppiä muuttopuuhiinne! Toivon että kotiudutte hyvin ja mukavaa kuulla, että uuteen kotiinne on mahdollisuus sijoittaa myös ompelutila. Onnea uuteen kotiin!

Pilvi kirjoitti...

Onpas tutunnäköinen saumuri. ;) Omani taisin tilata NetAnttilasta, ja hyvin on mullakin toiminut n. 1 1/2 vuotta. Tosin lamppu paloi, enkä ole saanut aikaiseksi hommata uutta, kun toimii se ilmankin.

Unknown kirjoitti...

Edullisen tarjouksen sait peitetikki koneesta! Saumurin terät mulle on aina teroittanut isäni, joka on ammatiltaan erikoihioja ja koneet sen mukaiset. Ihan kotikonstein ei kannata teriä teroitella, tuossa edellä joku mainitsikin että ompelukone huollossa teroittavat. Ompelen paljon (sivutyökseni) ja teroitutan terät kahdesti vuodessa. Kiinostaa vielä, että mistä päin suomea sait janomen mainitsemaasi hintaan?

Oma kuva
Satakunta, Finland