11. lokakuuta 2009

Harjoittelua nauhankääntäjällä

No niin, pakko oli koittaa peitetikkikoneen nauhankääntäjää vielä kerran. No tietty joudun purkamaan nämä saumat, mutta sitten kun osaan, nauhankääntäjällä tuleekin tosi siistiä jälkeä!

Alan ehkä hieman päästä jyvälle siitä vehkeestä. Tajusin, että nauhan väliin ei tulekaan heti kangasta, vaan kankaan reuna syötetään pinseteillä siitä edestä, ja ensin syötetään vaan pätkä nauhaa yksinään. Korjatkaa jos olen väärässä. Toinen huomioni oli se, että nauhaa ei kannata katkaista vaan ommellaan palan matkaa nauhaa yksinään ja syötetään siihen perään vaan seuraavaksi kantattava kangas. No, opittavaa vielä riittää, mutta kannattaa opetella nauhansyöttäjän käyttö ja niksit.

Nyt ei kaduta yhtään tämän lisälaitteen hankinta! Sitä paitsi jos tuo nauhankääntäjä olisi pilipali, siitä olisi tullut käyttäjiltä valituksia ympäri maailmaa. Vikaa on syytä ensin etsiä ompelijasta eli itsestäni.

Toinen seikka, jonka pistin merkille; mulla on pyöröleikkuri joka on älyttömän hyvä ja varsinkin kangasta syöttäessä kannattaakin kantattava alue leikata huolellisesti. Nauhanohjainhan myötäilee ja syöttää kankaanreunaa mukavasti eteenpäin omalla painollaan. Samoin pyöröleikkurilla voi leikata siististi nauhaa erilaisista joustavista kankaista; nyt leikkasin hieman vajaata 3,2-senttistä nauhaa bambuneuloksesta.

Jatkan tämän bodytyön etenemisen selostusta nauhankääntäjällä myöhemmin. Harmi vaan, kun työ häiritsee pahasti harrastamista, ja ensi viikolla onkin niin kiirettä, että seuraava ompelutuokio on vasta ensi viikonloppuna, ellei sitten haravointi-innostus iske.

5 kommenttia:

Mirka kirjoitti...

Voi kun pääsisi porukassa harjoittelee tuon nauhankääntäjän käyttöä!! Mie en oo nyt tuohon hiivatin lisälaitteeseen ees koskenu... Mutta oot niin oikeessa, että vikahan on käyttäjässä, ei kääntäjässä. Mutta kun käyttäjän hermot on luokkaa huonot, niin... Noo, jos vielä kuitenkin kokeilisi. Ja ymmärsinkö oikein, että olisi kenties helpompi harjoitella muulla kuin resorilla? Eli ihan trikoolla? Entä mitkä syöttösäädöt siulla on? Vai ihan niillä perus?

Mamuli kirjoitti...

Hei Mirka!
Toivotaan että netin välityksellä kuitenkin voitaisiin auttaa toinen toisiamme! Minulle tulee kiva fiilis siitä, että en ole ihan yksin tämän peitetikkikoneen kanssa, jos ja kun tulee pattitilanteita.

Suosittelen ensin kokeilemista trikookaitaleen kanssa harjoittelukankaaseen, ettei mene hyvät kankaat piloille, purkaminen ei kun ole kivaa hommaa. Nimimerkillä kokemusta on.

En ole koskenut säätöihin, mutta siepparilankaa olen vähän rämplännyt. Tikki on minun koneessani tosi hyvää perussäädöilläkin. Ja muuten sitä kuvaa kannattaa katsoa missä on ne neulojen kohdistukset resorin syöttöä varten. Ollaan yhteydessä jatkossakin!

T.M.T. kirjoitti...

Mä oon jännännyt sivusta sun ja Pinzen peitetikkikoneharrastusta. Tekis itsellekin mieli ko. masiinaa, mutta tuo ompelun vaikeus hillitsee kovasti hankintakuumetta. Eipä kyllä tule ommeltua nykyisin juuri mitään, että ei pölyttymään viitsi konetta hankkia edes edullisesti.

Nuo resorit trikooseen tai mihin tahansa on kyllä vaikeita, olipa kone mikä vain. Osatapa venyttää resori oikealle kireydelle!

Mirka kirjoitti...

Nyt vasta jatkan!

Mie taidan olla valmis luopumaan tuosta nauhankääntäjästä. En tiiä oisko ollu parempi jos ois sen leveämmän saanu? Miun hermot ei kestä tuota!! Ei ei ja ei. Kerran jo melkein sain onnistuu, mutta melkein ei riitä. Tuli jo sellainen jiiihaa-fiilis kun kangas vain syöttyi sinne ja tuli kantattuna ulos. Vaan kahella neulalla toinen neula (keskimmäinen) tikkasi kantin yli ja oikean puoleinen neula tikkasi keskelle kantti.

Mamuli kirjoitti...

Heippa ystäväni! Mirka, olen nyt kanssasi ihan samaa mieltä tuosta nauhakääntäjästä! Mulle ei myöskään riitä, että tulee OSIN hyvää ja OSIN huonoa jälkeä. Sen pitää olla jokaisesta kohdasta hyvää. Joten annan tässä vaiheessa luovutusvoiton kapealle nauhankääntäjälle. Kyllä nyt ottaa päähän ja rankasti, mutta jos tappelen monta tuntia 8 tunnin työpäivän jälkeen ja tosissani yritän enkä edes edisty yhtään, missä menee raja? Kaikki energia menee tuohon laitteeseen enkä saa yhtään vaatekappaletta tehtyä valmiiksi. Ei kai sitä näinkään voi aikaansa kuluttaa kun valmistakin pitäisi syntyä.

Otan nyt aikalisän ja listän tämän nauhankääntäjän kokonaan sivuun. Teen vaatteita ilman lisälaitetta. Otan sen uudelleenkäsittelyyn sitten, kun olen saanut lisäenergiaa.

Oma kuva
Satakunta, Finland