30. elokuuta 2009

Kuoria ja avovaippoja Intiaan

Perjantaina kanttasin ja eilen ompelin nämä 11 kuorivaippaa. Leikatut S-kokoiset kaavat ovat Riinulta (Made by Riina) jo viime vuonna saatuja.
En kyllä oikein tiedä olisiko nämä paremminkin M-kokoisia, kun taskuiksi nämä leikatut kaavat oli kuitenkin tarkoitettu. Ehkä koko on sitten reilu S.



Tänään leikkasin avovaippoja lahjoituskankaista löytyneestä viallista viininpunaisesta pulista, josta oli laminointi osittain irronnut. Käytin muitakin pul-kankaita sekä kaapeistani löytyneitä flanelleja. Aikaa meni taas sopivien väriyhdistelmien pohtimiseen...ei niinkään ompeluun. Toivottavasti nuo flanellit kestävät kunnolla käyttöä! Hassua muuten; myös näitä valmistui sattumalta 11 kpl.

7. elokuuta 2009

Mannamaan lahjoitus

Saimme ompelutiimiläisillemme lahjoituksen Mannamaalta.



Tässä nallelta ja minulta terveiset Mannamaalle:

6. elokuuta 2009

Uusia kuorimatskuja

Tämä kuva on omistettu Kotimäen puodin Tainalle:


Foen tilauksen yhteydessä tämä symppis vaippayrittäjä oli lähettänyt minulle hirmuisen kasan Inkan pitsikuminauhaa, puoli metriä kuvassa olevaa kangasta ja ison neppipaketin. Mahdankohan roikkua vielä vanhuksenakin KVI:n sivuilla, niin paljon ihania ihmisiä sieltä löytyy. Ja Mannamaaltakin on tulossa minulle paketti! Olen ihan onnessani!
Yläkuvan vuotosuojallinen kuori on jälleen Mummut nb, paitsi reunoja vähän pyöristelin. Vaipasta tuli hiukan liian leveä vuotosuojien vuoksi. Alla on vuotosuojaton malli samaisella kaavalla.

4. elokuuta 2009

Kolme kuorta lisää!

Taas muutama kuori lisää; keltaisessa Xl-kokoisessa kuoressa on vuotosuojat, toinen iso kuori on ilman vuotosuojia. Pikkukuoren tein mummut-nb-kaavalla.
Jatkossa minun pitää laittaa foekuorten tarrojen alle suoja, ettei kosteus pääse tihkumaan ompeleista läpi.

Nyt on 10 kuorta valmiina; tästä on hyvä jatkaa.

2. elokuuta 2009

Lisää kuoria...

Tein taas muutaman kuoren orpokotiin. Eurokankaasta vuosi sitten ostamani pelipaitavuori on tosi pehmoista, joten uskalsin tehdä muutaman röyhelökuoren.

Vuotosuojallinen kuori on edelleen Wee Wekaa, muut neljä olen tehnyt erään merkkivaipan L-kokoisesta kaavasta. Tosin haaroista levensin kaavaa röyhelöiden takia. Kokeilin myös erilaisia siivekkeiden pituuksia ja tarrakiinnityssysteemejä. Tein myös neppikuoren, joka vaikuttaa nyt tukevalta ja jämäkältä johtuen kaksirivisestä nepityksestä.

Oma kuva
Satakunta, Finland